Vaikka ei tämä blogi maaimanlaajuisesti olekaan ymmärrettävä, mutta kaikille pitää olla ystävällinen, ainakin näin aluksi.
Olen jo kauan harkinnut aloittavani blogin pitämisen ja tässä se nyt on. Viime kerralla yritykseni tyssäsi jo nimen keksimiseen. Kaikki mielestäni erottuvat ja omaperäiset nimet olivat nimittäin jo käytössä. Tälläkään kertaa en omaperäinen ollut vaan blogini nimi on lainattu kavereideni karaokenimestä, kiitos siis heille. Blogissani tulen jakamaan pääasiassa ruoka ja leivonta-ohjeita, muotia sekä elämääni ripauksittain siinä sivussa.
Ajattelin ensimmäisen blogipostaukseni olevan tarkkaan mietitty sisällöltään ja ulkoasultaan. Päädyin kuitenkin sunnuntai-illan ratokseni kirjoittelemaan turhan päiväisyyksiä laiskasta sunnuntaistani. Ja niin kuin monelle on varmaan käynyt, sain ensimmäisen versioni tästä postauksesta häviämään, voi sitä turhuuden tuntua. Joten tästä postauksesta tulee siis vieläkin epämiellyttävämpi, koska en jaksa millään muistaa kaikke mitä sain viime raakileeseeni kirjoiteltua.
Sunnuntai on ehdottomasti viikonpäivistä lempipäiväni. Silloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja saa vain laiskotella. Saa rauhassa aamulla tehdä runsaan aamupalan, joka viikolla helposti jää välistä. Voi rauhassa kuunnella musiikkia ja lueskella kirjaa, jota viikolla saa luettua vain pari sivua ennen nukkumaan menoa. Sunnuntaisin on hyvää aikaa katsoa kaikkia hömppäsarjoja ja -leffoja ja vain olla.
Sunnuntai on hyvä päivää viettää kavereiden kanssa laiskotellen. Joinain sunnuntaina meillä on kavereiden kanssa tapana tehdä erilaisia maakuntamatkoja hyvää ruokapaikkaa etsien. Joskus päädymme hyvään uuteen kiinalaiseen, toisinaan taas löydämme itsemme sieltä samalta luottogrillitä, mistä halvalla hyviä ja isoja annoksia, sekä kuulee kaikkia hyviä juoruja. Oheiset kuvat ovat eräältä kesäiseltä sunnuntai reissultamme, jolloin emme jaksaneet lähteä merta edemmäs kalaan vaan päädyimme luotto rannallemme ottelemaan kivoja auringonlasku-kuvia. Matka taisi tästä jatkua tien toiselle puolelle terassille ja apinan aivoille, eli lihapiirakalle. Erittäin gourmee illallinen siis.
Tänä sunnuntaina en ole tehnyt mitään ihmeellistä, olen vain laiskotellut. Aamupalaksikaan en mitää ihmeellistä jaksanut kyhäillä, koska jääkaapin antimet eivät sitä suoneet. Laiskaan sunnuntaihini on kuulunut Bones-sarjan katsomista, neulomista, Biffy Clyroa, Glasvegasia ja tämän blogin aloitus, johon on mennyt jo ihan liikaa aikaa. Laiskaan sunnuntaihin kuuluu tietysty myös laiskaa syötävää, eli kyhäsin itselleni pastan, johon laitoin kaikke mahdollista mitä jääkaapista löytyi. Paprikaa, chiliä ja herkkusieniä noin pääasiassa. Pastaa en löytänyt, note to self, joten päädyin käyttämään nuudeleita, mutta hyvin toimitivat asiansa nekin. Pastan ohjeen löydätte postauksen lopusta. Nyt aloitan katsomaan vielä unelmien sielunmessu-elokuvaa, kevyttä sunnuntai katsottavaa eikö, ja keittelemään itselleni teetä. Syksy tekee selvästi tuloaan koska tee maistuu pitkästä aikaa. Käperryn siis viltin sisälle teemukini kanssa ja koitan jättää laiskotteluni tähän.
- paketti chili nuudeleita
- Extra neitsyt oliiviöljyä/evoo
- 1 kynsi valkosipulia
- 1 pieni sipuli
- tuoretta chiliä
- n. 1/4 paprikaa
- musta- ja valkopippuria
- n. 6 kpl herkkusieniä
- parmesaania